|
Eihän tuollaisia olekaan!
"Taas näitä tämän lajin ilmoituksia", saatat ajatella. "Eihän tuollaisia tyyppejä ole olemassakaan."
Mutta kyllä heitä on.
Nosteen projekteissa työskentelee tälläkin hetkellä juuri tuollaisia ammattilaisia.
He kirjoittavat selkeästi ja virheettömästi sekä suomeksi että englanniksi. He ovat toimineet yhden tai useamman huipputekniikkaa myyvän yrityksen johtotehtävissä. He ovat asuneet ulkomailla vuosia. Kansainvälinen jakelutiebisnes on heille tuttua.
Ammattilaisemme ovat yrittäjiä, jotka sietävät kovaa painetta. He pystyvät keskittymään ja tuottamaan ratkaisuja asiakkaidemme ongelmiin vähintään 12 tuntia vuorokaudessa.
Jahkaajat menkÖÖt muualle
Noste-rynnäkkö on suurpaineprojekti. Erikoisjoukkoihimme ei kaivata jarrumiehiä tai jahkailijoita.
Hommia paiskitaan narisematta ja kelloon katsomatta tasan niin paljon kuin tarvitaan.
Rikomme tarvittaessa vaikka kaikkia työaikalakeja, jotta saamme asiakkaamme hankkeen pakettiin sovitussa aikataulussa.
|
Tule sinäkin johtamaan johtajia. Etsimme jämeriä projektipäälliköitä Noste-rynnäköihin
Noste-rynnäkkö™ on palvelumme, jonka suosio kasvaa vuosi vuodelta. Siksi tarvitsemme salamaprojekteihimme lisää teräshermoisia projektipäälliköitä.
Noste-rynnäkkö on tuotteistusprojekti, joka jyrää maaliinsa pienistä esteistä riippumatta 5 vuorokaudessa.
Projektipäälliköllämme on oltava omaa johtajakokemusta. Muuten sinulla tuskin on auktoriteettia johtaa asiakkaidemme johtoryhmän jäseniä. Jos olet tehnyt töitä asiantuntijapalveluja tai huipputekniikkaa myyvässä yrityksessä, aina parempi.
Lisäksi tarvitset ammattikirjoittajan taitoja. Se tarkoittaa, että olet tehnyt esimerkiksi toimittajan tai copywriterin töitä. Tai kenties olet kirjoittanut jo ainakin yhden kirjan.
Osaat kiteyttää mutkikkaita teknisiä jorinoita selkokielisiksi. Pysyt tuotteistamaan työvälineitä, joita asiantuntijat tarvitsevat osaamisensa markkinointiin. Olet itse ollut oikeissa myyntitöissä.
Koulutukseltasi olet todennäköisesti diplomi-insinööri tai kauppatieteilijä. Asut pääkaupunkiseudulla. Iältäsi olet 35-65-vuotias.
Olet hyvässä fyysisessä kunnossa. Pystyt tuottamaan päätöksiä erittäin nopeasti. Vedät rynnäköitämme jumittumatta kovassakaan paineessa. Ymmärrät, mitä määräaika tarkoittaa.
Työtilaisuutesi lisääntyvät oleellisesti, jos puhut ja kirjoitat sujuvasti myös englanniksi. Koulussa oppimasi englanti tuskin riittää, vaan olet todennäköisesti asunut ulkomailla.
Maksamme projekteista muikean kertapalkkion laskuasi vastaan. Tavallista työsuhdetta emme siis tarjoa.
Mutta jos olet jo nyt yrittäjä tai olet harkinnut sellaiseksi ryhtyväsi, Noste yksin saattaa tarjota niin paljon töitä, ettet muuta keikkaa tarvitsekaan.
Jos olet kiinnostunut kuulemaan asiasta lisää, ota yhteyttä Nosteen toimitusjohtajaan Jari Parantaiseen.
> Lähetä sähköpostia. Kiteytä sanomasi. Kerro, mitä olet saanut aikaan. Keskity faktoihin. Älä sommittele sivukaupalla konsulttituubaa.
> Tutustu Nosteen palveluihin |