Fountain Park tuotteisti Icebreaker-palvelunsa tuoreille johtajille Noste-rynnäkön avulla 5 työpäivässä
(21.8.2007) Fountain Park Icebreaker™ on menetelmä, jonka avulla organisaation uusi johtaja ottaa tilanteen haltuunsa tavallista ripeämmin.
"Työntekijät odottavat uudelta johtajalta näyttöä hyvin nopeasti. Tulokkaalta saattaa kuitenkin kulua kuukausia pelkästään siihen, että hän saa kokonaiskuvan organisaationsa nykytilasta", kertoo yksi Fountain Park Oy:n perustajista ja Icebreaker-menetelmän kehittäjä Leila Kontkanen. "Sellainen viive ei kerta kaikkiaan ole nykyaikaa. Johtajan on päästävä vauhtiin oleellisesti lyhyemmässä ajassa."
Fountain Park Icebreaker selvittää yhdessä työviikossa laajastakin organisaatiosta, mitä henkilöstö odottaa uudelta johtajaltaan. Myös keskijohto saa mielipiteensä kuuluviin. Mahdolliset menestyksen esteet selviävät nopeasti.
"Menetelmäämme käyttäneet johtajat ovat usein hämmästyneitä, miten yllättäviä näkemyksiä uudesta organisaatiosta on löytynyt", kertoo Fountain Parkin toimitusjohtaja Riitta Ahlholm. "Yksi Icebreakerin vahvuuksista onkin juuri se, että tuore johtaja saa suodattamatonta tietoa yrityksen kaikilta tasoilta."
Icebreaker-menetelmä on tilaajan kannalta vaivaton: Fountain Park huolehtii kokonaisuudesta avaimet käteen -palveluna kiinteään hintaan. Niinpä uusi johtaja voi käyttää arvokkaan etsikkoaikansa mahdollisimman tehokkaasti.
"Noste tuotteisti uuden palvelumme hämmästyttävän nopeasti", kertoo Ahlholm. "Lisäksi hankkeeseemme nimetty projektipäällikkö Janne Ruokonen veti viikon hienosti alusta loppuun. Kaikesta näki, että Noste-rynnäkköjä on toimitettu aikaisemminkin."
"Olen suorastaan hämmästynyt siitä, miten Noste selkiytti ehkä alun perin hiukan mutkikasta myyntipuhettamme. Sekin oli iloinen yllätys, miten vähän hankkeeseen kului omien ihmistemme aikaa. Selvisimme projektista alle 8 tunnissa", Leila Kontkanen kiittää.
MikÄ on Oy Fountain park oy?
Fountain Park tarjoaa verkkopohjaisia menetelmiä ennakoivaan
johtamiseen. Ne auttavat johtoa löytämään nopeasti organisaatiossa ja
sen toimintaympäristössä piilevät ideat ja valjastamaan ne uudistavaksi
muutosvoimaksi. Yritys on kehittänyt uudenlaisia menetelmiä erityisesti
kvalitatiivisen tiedon keräämiseen, jalostamiseen ja hyödyntämiseen.
Vuonna 2000 perustetulla Fountain Parkilla on 14 työntekijää ja sen
liikevaihto on 1,5 miljoonaan euroa.
Lisätietoja:
Fountain Park Oy
www.fountainpark.com
Riitta Ahlholm
toimitusjohtaja
p. 040 503 1318
etunimi.sukunimi(at)fountainpark.com
Leila Kontkanen
yrittäjä, mummo, Icebreaker-tuotepäällikkö, hallituksen jäsen
p. 040 525 2900
etunimi.etunimi(at)fountainpark.com
Noste Oy
Jari Parantainen
tuotteistaja
etunimi.sukunimi(at)noste.fi
p. 050 5229 529
Noste Oy on erikoistunut tuotteistamaan huipputekniikkaa ja asiantuntijapalveluja erittäin nopeiden suurpaineprojektien avulla.
> Tutustu Nosteen palveluihin
|